maanantai 9. toukokuuta 2011

Kuhmon kevätpuhallus 2011

Niin ne linja-autot kaartoivat pois koulun pihasta useiden kavereiden jäädessä vilkuttamaan. Eihän se reissu kestä kuin viikonlopun yli, mutta pitihän sitä nyt vähän vilkutella, edes näön vuoksi. Matka kestikin siinä ihan kiitettävän aikaa ja kuskikin ehti vaihtua puolessa välissä. Matka meni sujuvasti, vaikkeivät kaikki tähän kyytiin päässeetkään.

Kun sitten viimein perille päästiin, majoituttiin Kontion koulun luokkiin. Kun soittamaan oli tultu, oli ensimmäisenä varsinaisena ohjelmana sitten tietenkin orkesteriharjoitukset Esko Heikkisen johdolla. Nämä harjoitukset olivat vielä kohtalaisen lyhyet seuraavan päivän koitokseen verrattuna, josta olimme vielä tuossa vaiheessa onnellisen tietämättömiä.

Aamulla joillekin kohtalaisen aikaisen herätyksen ja runsaan aamupalan jälkeen pääsimme, yllätys yllätys… soittamaan! Tälle päivälle olikin sitten laitettu tuota soittoa oikein kunnolla. Näin nopeasti laskettuna orkesteriharjoituksiin taisi kulua kuusi tuntia. Onneksi illalla oli kevennykseksi iltamat, joissa olikin yllättävän hyvä Lamppilais edustus. Leikkimielisen Talentin kaikki palkintosijat tulivat tänne Keski-Pohjanmaalle. Eipä bändiesitystenkään edustajissa mitään moittimista ollut.

Sittenhän se viikonloppu jo huipentuikin suureen äitienpäiväesitykseen jossa kaikki mukana olleet orkesterit, eli Kuhmon, Lieksan, Kajaanin ja Toholammin, esiintuivät yhdessä ja erikseen. Esitykset menivät loppujen lopuksi hyvin, ja päästiin kotimatkalle.